Yleistä

Seinäjoen Reserviläiset on perustettu vuonna 1955 nimellä Seinäjoen Reservialiupseerit ry. Yhdistyksen kevätkokouksessa 19.2.1997 yhdistyksen nimi muutettiin Seinäjoen Reserviläiset ry:ksi.

Yhdistys toimii Seinäjoen alueen reserviläisten aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä. Toimintamme on vapaaehtoista maanpuolustustyötä, jonka tavoitteena on tukea sekä kohottaa maanpuolustustahtoa ja -kykyä.

Yhdistyksen oma lippu otettiin käyttöön vuonna 1970, standaari vuonna 1974, yhdistysmitali vuonna 2001 ja yhdistyksen pienoislippu 2005.

Yhdistys on valinnut jäsenistöstään Vuoden reserviläisen vuodesta 2000 alkaen.

Yhdistyksen 50-vuotishistoriikki valmistui vuonna 2006.

Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden 2009 lopussa oli 269 maksanutta jäsentä

Seinäjoen Reservialiupseerien yhdistyksellä on ollut oma lippu vuodesta 1970 alkaen. Sen suunnitteli taidegraafikko Kalle Lehtonen ja heraldisen hyväksynnän antoi maan kuulu heraldinen ja graafinen taiteilija Olof Eriksson Helsingistä.

Lippu valmistettiin Jurvan Kotiteollisuuskoulussa ja sen kustansi sekä lahjoitti oman yhdistyksemme silloinen virkeä naisosasto.

Seinäjoen reservialiupseerien lipunnaulaustilaisuus

Lipun naulaustilaisuus vietettiin ”perhepiirissä” 22.10.1970, ja lipun vihki sotilaspastori Seppo Viitamäki piirin 10-vuotisjuhlassa Seinäjoella 25.10.1970

Lippuan naulaamassa Kalevi Sarikka ja Otto Kiili ja seuraavana naulausvuorossa on Lauha Kiili

Yhdistyksellä on ollut pöytästandaari vuodesta 1974 alkaen. Sitä on jaettu huomionosoituksena ansioituneille jäsenille sekä liiketuttaville. Standaarin on suunnitellut Lasse Arovuo.

Tulosta tästä lista luovutetuista standaareista  

SEINÄJOEN RESERVILÄISET RY:N STANDAARIN SÄÄNNÖT

1 §

Standaari on pystymallinen. Sen värit ovat ylhäältä alaspäin valkoinen ja sininen. Valkoisessa osiossa on kuvattuna Reserviläisliitto – Reservin Aliupseerien liitto ry:n logo mustan, hopean ja sinisen värisenä. Sen alaosassa on Seinäjoen kaupungin vaakunan muurikuvio. Kussakin kielekkeessä on valkea tupsu. Standaaria säilytetään metallitangossa, joka on kiinnitetty marmorilaattaan. Standaari on otettu käyttöön vuonna 1974.

2 §

Seinäjoen reserviläiset ry:n standaari voidaan myöntää yhdistyksen johtokunnan päätöksellä seuraavasti:

a) henkilölle, joka toimii tai on toiminut yhdistyksen johtokunnassa ja viettää merkittäviä syntymäpäiviä (50 vuotta tai enemmän). Henkilön on oltava luovutushetkellä yhdistyksen jäsen;

b) henkilölle, joka on huomattavasti tukenut yhdistyksen toimintaa tai itse aktiivisesti osallistunut yhdistyksen työhön;

c) liitolle, piirille tai yhdistykselle huomionosoituksena ansiokkaasta toiminnasta vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi;

d) onnittelutarkoituksessa sellaiselle yhdistykselle, jonka kanssa harjoitetaan yhteistoimintaa;

e) tukitoiminnasta järjestöille tai liikelaitoksille;

f) puolustusvoimille, niiden joukko-osastoille (vast.) sekä muille viranomaisille;

g) ulkomaiselle henkilölle tai maanpuolustusyhteisölle, joka on edistänyt yhdistyksen toimintaa kansainvälisten suhteiden luomisessa tai ylläpitämisessä ja

h) muissakin tilanteissa johtokunta voi myöntää standaarin harkintansa mukaan.

3 §

Lisäksi yhdistyksen puheenjohtaja yhdessä yhden johtokunnan jäsenen kanssa voi kiireellisissä tapauksissa myöntää standaarin näiden sääntöjen puitteissa.

4 §

Sama henkilö tai yhteisö voi saada vain yhden yhdistyksen standaarin.

5 §

Standaarin jalustaan kiinnitetään laatta, johon kaiverretaan saajan nimi, saantipäivämäärä, (vuosipäivä) sekä Seinäjoen Reserviläiset ry.

6 §

Myönnetyistä standaareista ylläpidetään luetteloa yhdistyksen sihteerin toimesta.

7 §

Standaarin säännöt vahvistaa yhdistyksen johtokunnan kokous.

Nämä säännöt on hyväksytty Seinäjoen Reserviläiset ry:n johtokunnan kokouksessa marraskuun 27. päivänä 2006.

Yhdistys alkoi valita ansioutuneen jäsenensä Vuoden reserviläiseksi vuodesta 2000 alkaen. 

Yhdistysmitali

Yhdistyksellä on ollut ansiomitali vuodesta 2001. Niitä on tähän mennessä luovutettu 14 ansioituneelle henkilölle mitalin jakoperusteiden mukaisesti.

Pienoislippu otettiin käyttöön vuonna 2005 yhdistyksen korkeimmaksi huomionosoitukseksi.

Seinäjoen Reserviläiset ry:n pienoislipun säännöt

1 §

Seinäjoen Reserviläiset ry:n pienoislippu on pienoisversio yhdistyksen lipusta. Se on valmistettu valkoiselle kankaalle, jonka keskustassa on Reserviläisliiton tunnus ja lipun alaosassa Seinäjoen kaupungin vaakunan alaosa.

Lipun jalustaan kiinnitetään laatta, johon kaiverretaan lipun numero, saajan nimi, saantipäivämäärä, (vuosipäivä) sekä Seinäjoen Reserviläiset ry.

2 §

Seinäjoen Reserviläisten ry:n pienoislippu annetaan yhdistyksen johtokunnan päätöksellä henkilölle tai yhteisölle seuraavin perustein:

a) Henkilölle, joka on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana ja viettää tasavuotissyntymäpäiviä (50 vuotta tai enemmän) ja on jo saanut yhdistyksen standaarin

b) yhdistyksen johtokunnan jäsenelle, joka on vähintään 10 vuotta kuulunut yhdistyksen johtokuntaan ja täyttää 50 vuotta tai sitä enemmän ja joka on jo saanut yhdistyksen standaarin

c) piirille ja liitolle, johon yhdistys kuuluu, niiden viettäessä merkkivuosiaan

d) yhdistyksen ulkopuoliselle henkilölle tai yhdistyksen huomattavalle tukijalle, joka on jo saanut yhdistyksen standaarin

e) yhteisölle (yritykselle), joka on huomattavasti tukenut yhdistystä taloudellisesti.

3 §

Sama henkilö tai yhteisö voi saada vain yhden yhdistyksen pienoislipun. Johtokunnan puheenjohtajan tai jäsenen on oltava luovutushetkellä yhdistyksen jäsen

4 §

Pienoislippu luovutetaan yhdistyksen kevät- tai syyskokouksessa tai muussa juhlallisessa tilaisuudessa.

5 §

Pienoisliput ovat numeroituja ja saajista pidetään kirjaa yhdistyksen sihteerin toimesta.

6 §

Pienoislipun säännöt vahvistaa yhdistyksen johtokunnankokous.

Nämä säännöt on hyväksytty yhdistyksen johtokunnan kokouksessa 30.11.2005.

Yhdistyksen 50-vuotishistoriikki, Marskin patsaalta maakuntajoukkoihin, julkaistiin 8.12.2006. Kirjan on kirjoittanut monen historiikin taitava tallentaja Martti Pänkälä ja sivuja tässä teoksessa on 84.

Kirja on myynnissä Suomalaisessa Kirjakaupassa ja toimituskunnan (Hannu Ilolakso, Seppo Peltola, Timo Sysilampi) jäsenillä hintaan 15 euroa.

Kirja on painettu Ykkös-Offset Oy:ssä Vaasassa.